Pyramidipohdintaa

Tänään oli selvästi jo kevättä ilmassa. Työpäivän jälkeenkin ehti mukavasti lenkille ja melkein valoisassa (toiset saattaisivat sanoa hämärässä) takaisinkin. Muutenkin lenkki oli jo ennätys tässä aloittamisessa. Aikaa kului tunti ja matkaakin ihan mukavasti - ja huomaamatta. Oleellista oli, että hengitys pysyi aisoissa ja pystyi puhumaan. Kaikilla vanhoilla opeilla on näköjään itunsa. Niin silläkin jo vissiin koulussa kuullulla PPP-metodilla. Eli vauhti sellaiseksi, että pitää pystyä puhumaan. Yksinkertaista, kun vaan malttaisi.
Joka tapauksessa tällä lenkillä pystyi puhumaan ja kyllä puhuttiinkin. Mm. siitä, millaista tukea personal trainerilta odotan. Asiakaslähtöistä on näköjään ajattelu oman työpaikan ulkopuolellakin! Ja kyllähän minulla on asiakkaana odotuksia. Lenkkiseuraa on sinänsä kotona, kunhan vaan lähden lenkille. Tarvitsen jonkun, joka aina silloin tällöin tyystää vauhtia ja katsoo, että teen asiat oikein. Ja vähän kontrolloi. Ja joskus varmaan tulee sekin kohta, jossa pitää patistaa tekemään enemmän ja tehokkaammin - niin ainakin toivon. Ja hyvä on olla joku ohjaamassa kunhan päästään kuntosalijuttuihin ja ehkäpä joskus uusiin lajeihinkin. Ja neuvomassa kunnollisia venytyksiä.
Toinen omasta mielestäni mukavasti pitkäksi venähtäneen lenkin puheenaiheita oli ruoka. Mukava oli kuulla, että meidän perheen ruokatottumukset (meillä ne on aika tavalla samat kummallakin) eivät ole ihan päälaellaan. Tai siis ovat. Ruuat ovat pääsääntöisesti oikeita, mitä nyt herkkuja ja viiniä hiukan turhankin runsaasti. Suurin juttu on se, että pääosa energiasta tulee nautituksi illalla eikä silloin, kun ihminen on aktiivisimmallaan. Näin sen ymmärsin, että energiakolmio pitää kääntää ylösalaisin ikään kuin suppiloksi. Nyt se on pyramidi, joka seisoo todella tukevasti leveällä pohjallaan. No muutosta on alettu jo toteuttaa pienin askelin - vähän samaan tapaan kuin kevät on ilmiselvästi tulossa.
Siinä kevään valossa kävellessä oli muuten hupaisaa huomata, että kaupunki on tässä minun liikkumiseni välivuosina pysynyt aktiivisena. Läheiseen puistoon on ilmestynyt frisbeegolfkenttä. Ja ovat uusineet pallokentän aitoja. Hienoa, että jossain on oltu aktiivisena.

Osaan kai sittenkin

Kävely, joka muutama päivä sitten tuntui kovin vaikealta, sujui tänään ihan mutkattomasti. Lääkärin määräykset sauvojen käyttämättömyydestä heitettiin nurkkaan ja sieltä kaivettiin sauvat mukaan. Taas sujui. Vapaa-päivän lenkki mökin maisemissa olisi tietysti voinut olla vähän pidempikin, mutta tärkeintä oli alkuviikon hankaluuksien jälkeen ylipäätään lähteä liikkeelle.
Välipäivinä on hiukan laiskanlaisesti harrastettu PT:n ohjeistamia venytyksiä. Tiistain ohjauksen jälkeen tuli sähköpostissa kuvallisetkin ohjeet muistin virkistykseksi. Venytyksissä on kyllä itua, mutta jotenkin aika tuntuu lipeävän käsistä. Täytyypä koittaa siinäkin ryhdistäytyä. Venyttely olisi sekin kyllä helpompaa, kun hiukan saisi tätä painoa pois. Kumma noidankehä -kaikki tuntuu jotenkin tässä elämänkohennuksessa riippuvan kaikesta. Nyt tuntuisi, että erityinen tarve on sellaisesta arkipäättäväisyydestä, joka vaan laittaa liikkeelle.
Viime viikonvaihteen ja alkuviikon ruokaseurannan tulokset lähetin keskiviikkona PT:lle ja kommentit tulivatkin jo heti illansuussa. Positiivista oli se, että ihan kaikki ruokavalintani eivät olleet vääriä. Ymmärsin kuitenkin, että ruokarytmiä pitää muuttaa. Syön liian harvoin ja väärään aikaan. Suurin osa energiasta pitäisi saada nautittua ennen työpäivän päättymistä. Meidän perheessä vaan on ollut tapana, että herkkupatojen ääreen asetutaan vasta illalla. Tuossa muuten meni samassa lauseessa kaksi huonoa juttua kerralla, sillä ne herkkupadat ovat se toinen muutettava asia. Ja lisäksi vielä näyttäisi, että Trainerin näkökannan mukaan punaviini ei olekaan tällaisen liki viisikymppisen naisen terveysjuoma, vaan sitäkin pitää säädellä ja säännellä. Tai ruveta sitten lenkkeilemään aivan peijakkaasti.
No tuossa ruokajuttussa on paljon perää, mutta vaatii se kyllä sisäänajoa hiukan. Miten työpäivään saa sijoittumaan kaikki välipalat ;-) ja sitten miten järkeistää tuo iltaruokailu.
Lenkistä vielä sen verran, että huomasin kuinka katuvalottomalla maalaistiellä, pilvisen päivän iltahämärässä tehdyllä lenkillä, on maisemassa kuitenkin uskomattaoman paljon eri sävyjä -- harmaasta. Ja tutun kylätien varressa on näin helmikuun lopulla aika vähän valoja tuikkimassa ikkunoista.

Pientä vastamäkeä

Tänään oli jälleen lenkkipäivä. Innolla odotettu lenkki typistyi yllättäen. Syynä taisi olla se, että lenkille lähdettiin ilman sauvoja, jotta ilmeisesti työstä - ei liikkumisesta - rasittunut oikea kyynerpää ei saisi lisää rasitusta. Siinä on nimittäin lääkärin toteama golf-kyynärpää. Ja golf-kauden päättymisestä on aikaa jo muutama kuukausi eikä harjoitushallin ovikaan ole käynyt. Joten golf ei ole syynä tähän.
Lenkki ilman sauvoja vaikeutui melko pian alettuaan. Alaselkä rupesi jumittamaan ja pian reidet ja pohkeetkin olivat juntturassa. Arvelen, että osasyy on se, että ilman sauvoja kävelen jotenkin eri tavalla ja aiheutan sillä tuon juntturan. Perimmäinen syy on kait pohjimmiltaan se, että tottumattomat ja usean vuoden mukavaan olotilaan totutelleet lihakset pikkuhiljaa pakotetaan liikkumaan. Siis tekemään jotain. Ne on vähän niinkuin minun sielunikin, ei ihan tahtois, vaikka tietää, että nyt on melkein pakko tehdä jotain. Jälkikäteen ei kyllä yksikään lenkki ole kaduttanut.
PT:n hyvät neuvot kesken lenkin venyttelystä auttoivat eteenpäin. Lyhennetyn lenkin jälkeen kotona  ihan kädestä pitäen näytetyt venyttelyohjeet alaraajoille jäivät toivottavasti tajuntaan. Ohje oli, että venyttelyjä voisi harjoittaa parikin kertaa päivässä.Ja bonuksena ohjeistettiin myös parivenyttelyjä :-).
Tänään on saatettu loppuun myös ruokapäiväkirjan pitäminen. Valaiseva kokemus, jota kannattaa itse kunkin, jolle joskus tuntuu ilmaantuvan kiloja tai ne ei millään lähde pois, tehdä. Oleellista on olla oikeasti rehellinen. Hassua kuinka helposti saattaa jokin - tai aika monikin - suupala unohtua. Huomenna sinkautan ruokapäiväkirjan PT:lle ja odotan palautetta.

Sunnuntaihiihtäjä

No se tuli nyt todistettua, että vaikka kunto on tyystin kadoksissa, hiihtotekniikka on kuitenkin suunnilleen tallella.Niin sanoo ainakin puolisoni. Hiihtokausi tuli avattua ja siitä pisteet itselleni. Lenkin pituus ei piisaa  edes ammoisten kansakoulun alaluokkien kansanhiihtomerkin suoritukseen. Se oli 1.ja  2. luokalla 3 km ja niitä kansanhiihtomerkkejä minulla on muuten useampia. Joka tapauksessa tein sen mitä en uskonut itsekään tammikuun alussa tänä talvena tekeväni. Puin hiihtokamppeet päälleni ja otin valmiiksi voidellut Madshusit alle ja pungersin itseni tuonne ladulle. (Kiitokset voiteluryhmälle).
Hiihdin tuon Keravanjoen toista laitaa kulkevan ladun koskelle saakka ja takas. Matkaahan ei tosiaan taittunut kovinkaan paljon ja suoritus ei ollut mikään super-nautinto -- verenmaku suussa ja säärien syrjässä varmaan maitohapon aiheuttama pakotus, pakko oli pysähdellä vähän väliä. Mielihyvää en muista tunteneeni kuin vasta kotiovella. Plussan puolelle menee lähteminen ylipäätään ja kaikki ne armolliset 250 kulutettua kaloria. Ja sitäpaitsi sää oli mitä mainioin ja seurakin parasta mitä olla saattaa. Tällä kertaa vaan piti tinkiä perheen hiihtojärjestyksestä ja antaa R:n vedellä vapaasti edelläni, jotta ei olisi paleltunut ladulle minun vauhdissani (tai hitaudessa). Huomasin muuten käyttämästäni Sportstracker ohjelmasta, että vauhti ja nopeus ovat kaksi eri asiaa: nopeus on kuinka paljon matkaa saadaan taittumaan tietyssä ajassa ja taas vauhti on kuinka paljon aikaa saadaan kulumaan tiettyyn matkaan.
Ja jälleen kerran tuli todistettua, että saunan lauteilla kaikki vaiva unohtuu ja moinen lenkkikin tuntuu ihan mukavalta.

Tilinpito herkuista

Tänään alkoi ruokapäiväkirjan pitäminen. Vaikeaa yrittää säilyttää kaikki huonotkin ruokailutottumukset, kun syömiset täytyy raportoida jollekin muulle. Lista näyttää ihan tolkulta kotiintuloon saakka, mutta sitten.... No joka tapauksessa näillä mennään. Sievistely ei auta, jos haluan tästä touhusta hyödyn itselleni. Ruokapäiväkirjaa pidetään kolme arkipäivää ja sitten yksi viikonlopun päivä tai muu vapaapäivä.
Sain myös liikuntaohjelmani aina huhtikuun puoliväliin. Ensin muutama kerta viikossa kohtuullinen aerobinen harjoitus (ei muuten kuullosta enää keski-ikäisen naisen sauvakävelylenkiltä :-)) .Sitten niitä tulee lisää ja aika pitenee. Nyt alkuun tavoite on tottua säännölliseen liikuntaan.
Lenkilläkin käytiin tänään (-16 C  - sehän on melkein leutoa!). Kumma, että vaikka lähteminen tuntuu vaivalloiselsta, ei koskaan jälkikäteen kaduta. Lenkiltä palattua olikin R.jo lämmittänyt saunan ja lauteilla oli mukavaa hehkuttaa tämänpäivästä urotekoani.

Pakkasaloitus

Helmikuun 15. 2011
Tänään sitten alkoi tämä uudenlaisen elämänasenteen opettelu. Jo töissä tuntui melkein jännittävän illalle sovittu tapaaminen PT:n kanssa. Tai Rainerin, kuten työkaveri sanoi. Töissä meinasi taas mennä hiukan yliajalle ja niinpä olikin sitten pikkuinen kiiru, kun pääsin kotiin. Aamulla oli jo tullut katsottua lenkkivaatteita esiin, mutta sykemittarit ja vyöt, joita vuosien varrella on tullut erilaisia tähän talouteen, olivat kaikki kadoksissa. No rivakan penkomisen jälkeen löytyi kännyyn yhdistettävä bluetooth-sykevyö. Kännykkään vielä virtaa ja lenkkikamppeet päälle. Siinä sitä olikin tälle kuntoilijalle alkuveryttelyt -tuli jo hiki.

Lenkille suunnattiin kiristyvään pakkasiltaan (-17 C). Välillä PT vähän topuutteli, kun ei juttelusta tahtonut tulla oikein mitään. Matalalla sykkeellä syntyy parempaa tulosta, kun on tällainen painonpudottaja. Matkalla sain ihan hyvää faktaa nimenomaan painonpudotukseen liittyvästä kuntoilusta. Enemmän oli tämä varmaan vielä sellaista tunnustelua. Mukavasti kuitenkin sujui sauvojen siivittämänä. Milloinhan saan sauvatekniikasta kommentteja - saas nähä.
Kotiin päästyä oli ensimmäinen mittaus. Painot, rasvat lihakset ja luut. Paria ensimmäistä auttamattomasti liikaa ja sitten jälkimmäisiä taas liian vähän. Lohdullista oli että sisäelimiä ympäröivän rasvan määrä ei kuitenkaan ole kivunnut vielä siihen vaarallisempaan luokkaan. Jotain valopilkkua sentään. Perjantaina taas uudelleen

Mahdollisesti uuden elämän alku

Helmikuun 9. 2011 Tänään saattoi olla uuden elämäni ensimmäinen päivä. Niin ainakin toivon. Tapasin ensimmäistä kertaa PT:n eli Personal Trainerini. Hänen kanssan tulen toivon mukaan saavuttamaan tavoitteeni niin fyysisen kunnon  kuin painonkin suhteen. Odotan tältä aika paljon.

Alkukartoituksessa keskustelimme tottumuksistani ja niistä asioista, jotka ovat minut tähän tilanteeseen johtaneet. Kuten monella ikäiselläni (´49 v.) oli yksinkertaista todeta, että pikkuhiljaa tähän on tultu. Saavutetuista kiloista ei viime vuosina ole luovuttu ja työkiireet ja -paineet ovat pitäneet aktiivisuustason varsinkin talvikausina varsin matalana. Pari viikkoa sitten pyhänä valkeni hitaammallekin, että jotain on tehtävä ja melko nopeasti.
Edessä on nyt siis ruokapäiväkirjaa, liikuntaohjelmaa, kuntotestiä yms. Ja ennen kaikkea PT:n ohjaavaa ja valvovaa silmää. Lopullinen tavoitteeni on jossain vuoden 2012 kesässä. Sitä ennen kuitenkin määrittelin itse välitavoitteeni, joka on ns. näkyvät tulokset kesäkuun 2011 lopussa.
Ensimmäinen treeni PTn kanssa on ensi viikon tiistaina. Sitä ennen odottelen sähköpostia ja lisätietoja

Uusi alku

Ihan alkuun on pakko tehdä blogillekin uusi aloitus. Niinpä siirrän tähän pari aiempaa merkintääni jo kertaalleen aloittamastani blogista. Tämä siksi, jotta koko tarina tulee samaan paikkaan - mitä ikinä sitten onkaan tulossa. Varsinaiset merkinnät on tehty tekstiin kirjoitettuina päivinä, vaikka ne panen julki nyt vasta.