Tietä käyden tien on vanki...

... vapaa on vain umpihanki. Muistaakseni A. Hellaakosken osuvat sanat. Se, joka on joskus keväthangissa kohtuullisen runsaslumisena talvena "mähkinyt", tietää kuinka osuvat nuo sanat ovatkaan ja mitä se vapaus oikein on.
Tänään pääsin itseni huijauksessa siihen, että lähdettiinkin lenkille auratun tien sijasta metsään. Perustelin itselleni moisen sillä, että tietä pitkin mennään ensin sinne ja sitten palataan samaa reittiä tänne. Sinnetänne-säntäily ei kuitenkaan ole oikein missään asiassa minun lajini eikä se sovi tähän kuntoiluunkaan. Mieluiten kulkisin oikeita lenkkejä, jotka kiertävät jotakin kautta ja säyseästi palaavat sitten lähtöpisteeseen ilman, että minun koko ajan täytyy itsekseen arpoa missä kohtaa pitäisi tai voisi kääntyä. Täällä mökkimaisemissa moisia lenkkejä ei talvikeleillä ihan hevin löydy.
Mentiin siis metsään. Yöpakkasia on pidellyt ja alkuosa polusta, jota joku on tältäkin kylältä löytynyt tallaamaan kohtuullisen säännollisesti, oli ihan mukava joskin kapea kulkea. Ajattelin, että epätasainen alusta antaa mukavasti töitä lihaksille kun pitää pikkuisen tasapainoilla. Oli mukava katsella, mitä siinä nyt polun epätasaisuuksilta pystyi, kuinka koira iloisena juoksenteli polkua ja vähän polun viertäkin. Metsäaukolle tultaessa sitten totuus paljastuikin. Minulla on ylipainoa koiralla ei. Se voi juoksennella ihan missä vaan neljällä tassullaan mutta minun on katsottava tarkkaan jalkoihini ja yritettävä taiteilla kapella kulku-uralla , jota ei oikeastaan ole ollenkaan.
Ihan reilun kokoinen hakkuuaukea (kohtuullisesti joku kotiuttanut eurojaan!) ja polusta ei juurikaan ollut tietoa. Oli vain jalan jäljet, jotka eivät ihan koko aikaa sattuneet polun kohdalle ja heti siinä vieressä olikin puoli reiteen lunta. Tosi hauskaa kerran ja kaksi, mutta sitten alkoi jo hymy hyytyä. Periksi ei kuitenkaan anneta, vaan jatketaan sitkeästi, koska edellä kulkeva puoliso arveli, että aukon toisessa laidassa polku varmaan jatkuisi taas jokseenkin kulkukelpoisena. Ei jatkunut, vaan muuttui vielä avuttomammaksi. Siellä oli enää yksittäisiä jalanjälkiä ja kohtuullinen heitto metsäautotietä kylätielle. Pakko sanoa, että se joka oli siitä aiemmin kulkenut, on melkoisen hyvässä kunnossa. Tai nuori. Tai molempia. Minä käännyin takaisin.
Kokemus vastaa sitä, kun joskus keskikoulussa jumppatunnilla harrastettiin telinevoimistelua ja piti kävellä puomia pitkin. Polun leveys ilman lankeamisia salli taiteilla noin juuri sen puomin levyisellä kaistaleella ja heti vieressä oli odottamassa höttönä kaikki tämän talven lumi. Ja sillä puomilla oli pituutta varmaan parisataa metriä. Nyt jo kyllä tuntuukin koivissa ja takamuksessa vähän siltä kuin jumppamaikka olisi ollutkin höykkyyttämässä. Tässä vaiheessa kuitenkin (saunan ja lounaan jälkeen, nojatuolissa istuen!) jotensakin mukavalta, kun se rämpiminen on takanapäin.
Ainoa harmi on se, että sykkeet jäivät taltioimatta, koska sykevyölle ja kännykälle on vissiin tullu bänät. Ne eivät enää löydä toisiaan. Täytyy tähänkin löytää ratkaisu.

Suunnitelmallisuutta ilmassa

Viikon liikunnat jäi hitusen vähemmälle kuin edellisellä viikolla. Nyt on kuitenkin aikaa keskittyä kaikkeen mukavaan ja siinä ohessa liikuntaan. Tänään lenkillä innostuin kävelemään pitemmälle ja pitempään kuin aikoihin. Tottakai kotiin tullessa väsytti, mutta silla tavalla mukavan terveesti. Se on kyllä pakko myöntää, että pohjimmiltani olen varmaankin eniten laiska. Oikeastaan ainoa tapa, jolla saan venytettyä lenkkejä on, että hiukan huijaan itseäni. Se tapahtuu usuttamalla itsensä kävelemään yksinkertaisesti tarpeeksi kauaksi kotoa. Takaisin päästäkseen on vaan käveltävä koko matka, jos haluaa takaisin lihapatojen ääreen. Tästä saatiinkin seuraava kätevä aasinsilta talviloman viettämiseen mökillä.
Varustautuminen mökille ja lomaan tapahtui varmaan lähinnä 60-70-luvun tyyliin. Silloin muistan, että talvilomalle mökille lähdettäessä varattiin kaikki mahdollinen mukaan, koska kauppaan ei ollut kovinkaan helppoa mennä. Niin tein minäkin tällä kertaa. Lomaviikon ruokalista suunniteltiin etukäteen ja hankinnatkin tehtiin pitkälti ennakkoon. Syynä ei ollut kauppojen puute - niitä on kyllä täällä mökkipitäjässäkin ihan yllin kyllin. Halusin ennakkosuunnittelulla ja varautumisella varmistaa, että lomalla ei hairahduta ruuan suhteen mihinkään ylilyönteihin. Vaikka kauppoja täällä onkin, ei se välttämättä tarkoita että herkkukiusaukset olisivat mahottomat, mutta ennakkosuunnittelu tuo mukavan turvallisuuden tunteen ruokailuihinkin.
On siinä sekin hyvä puoli, että ruokalistaan voi sijoittaa ihan oikeita herkkujakin, kunhan ne ottaa huomioon muissa valinnoissa. Tulokset tästä suunnitelmallisuudesta näkyvät toivon mukaan jonkin ajan kuluttua.
Ruokapuolesta on muutenkin pakko kehaista, että herkkujen määrä on ihan selkeästi tipahtanut. Yritys pitää ruokavalio vähillä hiilareilla, on sekin sujunut ihan mukiinmenevästi. Mitään puhdasoppisuutta hiilareiden kanssa ei ole haettú, kunhan vältellään vaaleaa leipää, vaaleita jauhoja, perunaa, riisiä ja sokeria. Ja se viinikin on vähentynyt ihan huomattavasti. Olo on jollain tavalla keveämpi, eikä se nyt vielä kilojen katoamisesta voi suuresti johtua.

Läskikö ikuista

Siltä hiukan tuntuu. Tänään on kulunut kuukausi siitä, kun aloitin matkani kohti uutta elämäntapaa. Tänään myös mittailtiin ensimmäisen kerran "virallisesti" saavutuksia lenkin jälkeen. Siinä oli kuitenkin hiukka pettymyksen katkeraa kalkkia.
Lenkki kyllä yllättäen ylitti odotukset. Olen sunnuntain liukkailta alkaen kasannut antipatiaa ja agressiota kevään sekalaisia kelejä kohtaan ja olin valmistautunut "huono henkiseen" lenkkiin. Mitä vielä! Aurinko paistoi, lämpötila oli nollassa ja oli aika tyyntä. Minulla oli piikkikalossit ulkoilukenkien päällä. Ja niillä sitten vedeltiin yli rosoisten ja sileiden jääpintojen ihan liukastelematta. Jossain oli polku mukavasti ihan lumellakin ja jossain sen oli kevätaurinko paljastanut mukavasti jo paljaalle. Kevät on tulossa ja kohta lumet ovat menneet! Reippaan sauvailun jälkeen oli vielä tunne, että tätähän voisi jatkaa toisen mokoman. Mutta en jatkanut, koska olin innokas näkemään numeroita.
PT varmaan huomasi, että numerot eivät ihan vastanneet odotuksiani. Kyllä, kyllä painoa on lähtenyt. Ei ihan niin paljon kuitenkaan kuin olin itse arvellut. Pudotusta oli kuitenkin sen verran, että 8% kokonaispudotustavoitteesta on saavutettu - ja toivottavasti pysyvästi. Itse olin ajatellut, että 10 % olisi hyvä aloittaa, mutta tähän on nyt kuukaudeksi tyytyminen.
Mittauksen muut prosentit olivatkin sitten vielä hämmästyttävämpiä. Se rasva-%, jota tässä yritetään alentaa, ON NOUSSUT! Ja se lihas-luusto %, jonka kait pitäsi lisääntyä on vähentynyt! Mitä ihmettä?? Sitä jäi hiukan PT:kin miettimään. Numeroitahan ne tietty ovat ja fiilis ratkaisee. Mutta kyllä minullekin numerot ovat tärkeitä ja odotan mielenkiinnolla jonkinlaista loogista selitystä moiseen.
Muuten kyllä on kuukauden kokemuksella todettava, että homma toimii. Lenkille lähteminen on jo melkein aina OK. Siellä tulee, kuten tänään, melkein innostuttua viihtymään. Olo on parempi ja mieli virkeämpi kuin kuukausi sitten. Ja hitunen taipuisuuttakin on palautunut tähän jäykkään kroppaan.
Eli olkoon vaan läski ikuista tai ainakin sitkeää. Minä yritän olla vielä sitkeämpi ja kyllä sen läskinkin on vielä annettava periksi - niin on joutunut moni muukin asia minulle periksi antamaan. Tässä jutussa haluan olla voittaja-ainesta.

Voihan syke

Viikon ajan on tullut seurailtua sykkeitä hiukan aiempaa enemmän. Keskisyke ja se miltä lenkki tuntuu eivät minusta oikein pidä yhtä. Joku lenkki, jolloin tuntuu, että "kovaa" mennään, ei sitten sykkeiden perusteella oikein siltä näytäkään. Ja sitten jollain lenkillä, jolla omasta mielestä taivaltaa lähes kaikessa rauhassa (minulla on kyllä silloinkin aina hiki), tuntuu että sykkeet huitelee missä sattuu. Vaikeaa on myös saada se keskisyke sinne tavoitealueelle.
Käytän sykemittarina Polarin bluetooth-sykevyötä ja vastaanottimena on kännykkään ladattu Sportstracker. Ihan hauska ja toimiva yhdistelmä - tietoa kertyy lähes kaikesta lenkin aikana mistä vaan voi kuvitella. Tulokset saa ladatuksi nettiin, josta niitä on sitten hauska tiirailla. Jotenkin lenkillä käynti unohtuu helposti, kun homma on hoidettu. Sportstrackerin keräämä tieto on todistusaineistoa itsellenikin siitä, että on tullut liikuttua. Eri lenkkien tietoja on ainakin minusta tosi mukavaa netistä tarkkailla ja useimmiten vielä varsin tyytyväisenä. Kännykkä-sykemittarin huonopuoli on se, että lenkin aikana sykettä on hankalaa- tai lähes mahdotonta seurata pysähtymättä. Ja tietty kun pysähtyy syke tipahtaa ja se vaikuttaa sitten siihen keskisykkeeseen. Ehkäpä tämän keskisyke-jutun kanssa voi olla vielä hiukan suurpiirteinen. Pääasia on että ollaan liikkeellä ja kaloreita kuluu edes jonkin verran. Toivottavasti siinä sivussa myös kunto pikkuhiljaa kohenee.
Hitusen tuota lenkkeilyä nyt haittaa kyllä kevään kelit. Sinänsä se on sama paistaako vai onko pilvistä, mutta ei tahdo pinna oikein tuota liukastelua (ja toisinaan sohjoa) kestää. Se että joka askelella jalka hiukan lipsahtaa syö kyllä naista. Pitäisi nopeasti keksiä tälle rospuuttoajallle jokin vaihtoehtoinen tapa liikkua. Tai toivoa, että joku utopistinen föhn-tuuli tulisi ja puhaltaisi lumen ja jään pika-pikaa pois.

Tavoitteellista vai tavoitelista

Nyt jo pyörii mielessä viikon päässä oleva "mittauspäivä". Oikein täytyy keskittyä siihen, että jatkaa vaan tätä eloaan ihan niinkuin nämä pari viikkoa taaksepäinkin, eikä anna punnitusten ja mittausten hallita mieltä tai elämää. On tässä ihmisellä haastetta itsensä kanssa.
Lauantaina, sillä välin kun minä olin pikkumustassa juhlimassa hyvän ystävän synttäreitä, oli PT päivittänyt jo liikuntaohjelmani. Sinne oli ilmestynyt lisäkertoja ja kestoja oli pidennetty. Sykemittarillekin on nyt oikeaa käyttöä, kun on eri syketasoilla toteutettavaa lenkkiä ja liikuntaa. Tämähän alkaa tuntua oikeastikin jo siltä, että ollaan matkalla johonkin.
Eilisellä lenkillä oli ihan mukavaa pohdintaa  liikunnan määristä ja siitä, miten ruokailutottumuksiin on saatu ujutettua niitä toivottuja muutoksia. Tuntuu, että välipalat ovat minulle se vaikein juttu. Erityisesti minua, entistä laiskaa,  ilahdutti se, että tähdennettiin lepopäivien merkitystä. Aina ei siis pidäkään lähteä lenkille, vaan saa ihan luvan kanssa huilia! No se sopii kyllä sekin.
Ruokapuolen muutoksissa on edetty myös jokseenkin mukavasti. Viini on vähentynyt lähes olemattomiin ja  tuntuu, että energiapyramidi on saatu väännettyä, jos ei päälaelleen niin ainakin jo kyljelleen. (Toivottavasti se ei ole mikään tasasivuinen kolmio, koska silloin tämä kielikuva kyllä kellahtaa takamukselleen!)
Tuosta mittauspäivästä vielä. En tiedä, onko tämä jotenkin työssä opittua, mutta dataa pitää saada kokoon, että tiedetään mihin ollaan menossa. Ja mm. siksi odotan ensi tiistaita. Ja jotta olisi oikeaoppisesti etukäteen asetettuja ja harkittuja tavoitteita, niin tulkoon ne nyt tässä:

• Tärkeintä on saavuttaa hyvä olo ja säännölliset, pysyvät liikuntatottumukset.
• Painoa on tavoite pudottaa kesään 2012 mennessä 35 kg!
• Olisi hyvä, jos kuntotaso olisi tuolloin kesällä 2012 sellainen - vaikka juoksemaan en aiokaan ruveta - että pystyn hölkkäämään jonkinlaisen lenkin.

Koko tässä puuhassa ei ole kyseessä mikään pikamatka suoralla ja sileellä vaan kuvaannollisesti maraton aitajuoksuna. Todettakoon, että en aio juosta mitään maratonia enkä osallistua mihinkään naisten omaan noin 10 km liikuntatapahtumaankaan - ainakaan juosten. Jo nyt tunnen saavuttaneeni jotain. Olen saanut itseni ylös sohvalta!

Lenkit pitenee

No niin, nyt jo hiukan alkaa sujua. Siltä ainakin tänään tuntuu. Lenkkien kesto on pikkuhiljaa saatu tuonne tunnin hujakoille ja ei oikeastaan tunnu pahalta. Täydellistä lenkkihurmosta ei ole kyllä vielä koettu, mutta paremman puutteessa menee näinkin. Olen oivaltanut, että lenkillä pitäisi kait viihtyä. Se palvelisi oikeastaan kahtakin päämäärää. Siellä tulisi käytyä usein ja niiden kestokin olisi riittävä ajatellen vaikkapa nyt tuota rasvakudoksen tuhoamista. Ja sitähän muuten minulla piisaa - puolet koko kropasta! Toinen asia mikä olisi hyvällä tolalla, jos lenkillä viihtyy on se, että syketaso pysyisi helpommin kohtuullisella tasolla. Se pysyykin, jos ei ole kovin kiire lenkiltä pois. Ja jälleen nimenomaan tuon rasvanpolton vuoksi. Sitä kun ei kuulemma tuhota viuhtomalla vimmatusti sykkeet punaisella.
Minulla on ollut hiukan sellainen taipumus, että kun lenkille on joskus tullut lähdettyä, niin vedetään sitten niin, että taatusti on hiki ja puuskutus kuuluu naapurikuntaan. Sykemittari, jota olen kuuliaiseti käyttänyt, on kyllä huudellut hoosiannaa, mutta onpahan lukematkin olleet sen mukaiset, että jotain on tehty. Tuommoinen lenkkeily ei kuitenkaan ole minun tilanteessani oikea tapa. Lenkkieni tulisi kestää kunnon tovi - tunnista eteenpäin ja keskisykkeen pysyä PT:n ohjeiden mukaan 130 paikkeilla. Tänään olin muuten oikein mallioppilas: reilu tunnin lenkki ja keskisyke 130 tasan. Ei yli eikä ali!
Jalatkin alkavat pikkuhiljaa pelata ja venytykset tuntua siellä, missä pitääkin. Viikon kohokohtiin kuului myös hieronta, joka omalta osaltaan on helpottanut tuota jalkojen kireyttä. Aika jännä sekin, että lihaksiin voi tulla kireyttä sekä runsaan urheilemisen seurauksena että kun lihaksia ei käytetä riittävästi. No toivottavasti minun osaltani tuollainen laiskottelukireys on pikkuhiljaa pysyvästi taaksejäänyttä elämää.